Nyt ilmainen Schenkerin toimitus kaikkiin tilauksiin!
Nyt ilmainen Schenkerin toimitus kaikkiin tilauksiin!
Ilmainen toimitus yli 49 € tilauksiin
Kotimaiset Avainlippu-tuotteet
Nopeat toimitukset joka arkipäivä
Satoja aitoja arvosteluja
Terveellinen ravitsemus tukee muistia

Terveellinen ravitsemus tukee muistia

Muistisairauksien, kuten Alzheimerin taudin, ennustetaan yleistyvän seuraavina vuosikymmeninä nopeasti samalla kun väestö länsimaissa vanhenee. Vuonna 2015 muistisairaita arvioitiin maailmassa olevan lähes 50 miljoonaa ja määrän arvioidaan kaksinkertaistuvan seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana. (1)

Huono kehitys on ollut nopeaa myös Suomessa, kun sairastuneiden määrä on lähes kaksinkertaistunut 2010-luvulla (2). Suomessa muistisairaita arvioidaan olevan yli 190 000 ja vuosittain muistisairaus todetaan arviolta 14 500 henkilöllä. Heistä suurin osa on yli 80-vuotiaita, mutta myös työikäisillä (35 – 65-vuotiailla) todetaan muistisairauksia. Muistisairaus on hyvin yleinen pitkäaikaishoidossa olevilla ikääntyneillä, sillä heistä kolme neljästä sairastaa muistisairautta. (1)

Muistisairaus kehittyy hitaasti, joten riskitekijöihin ehtii vaikuttaa

Elintavat ja sydän- ja verisuoniterveys ovat keskeisiä vaikuttajia muistisairauksien synnyssä. Muutokset aivoissa alkavat kehittyä pikkuhiljaa jo vuosikymmeniä ennen kuin muistisairauden oireita voidaan tunnistaa ja sairaus todeta. Siksi riskitekijöihin olisi syytä kiinnittää huomiota mahdollisimman varhain, viimeistään keski-iässä. Hyvä uutinen on se, että meillä kullakin on vuosia aikaa vaikuttaa muistisairauksien ennaltaehkäisyyn. (3)

Verisuoniterveyden yhteys muistisairauksiin on helppo käsittää, kun ymmärtää, että huonosti toimiva verenkierto jättää aivosolut vähälle hapelle ja ravinteille, eikä kuona-aineetkaan pääse verenkierron mukana silloin hyvin poistumaan. Näin aivosolujen toiminnan edellytykset heikkenevät. (4)

Niinpä muistisairauksien riskitekijät ovat pitkälti samoja kuin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijät, muun muassa (3, 5):

· tupakointi

· ylipaino

· korkea verenpaine

· korkea kolesteroli

· diabetes

· matala-asteinen tulehdus

Näitä riskitekijöitä saadaan onneksi vähennettyä terveillä elämäntavoilla, kuten (3)

· tupakoimattomuudella

· terveellisellä ruokavaliolla

· monipuolisella liikunnalla

· aivojen aktiivisella käyttämisellä

Ravintotekijöillä suuri rooli aivoterveydelle – ja kokonaisvaltaisesti muullekin terveydelle

Koska matala-asteinen tulehdus jyllää niin muistisairauksien kuin muidenkin kroonisten sairauksien, kuten sydän- ja verisuonitautien, syöpien ja tyypin 2 diabeteksen taustalla, olisi lievän tulehduksen ennaltaehkäisyyn tai vähentämiseen tärkeää vaikuttaa (5, 6). Ruokavaliolla, tupakoimattomuuden ohella, onkin tässä suuri merkitys (7).

Matala-asteista tulehdusta hillitsevä ruokavalio koostuu mm. marjoista, juureksista ja hedelmistä, kalasta ja hyvistä rasvahapoista sekä prosessoidun lihan käytön vähentämisestä. Myös hitaasti imeytyvillä kuitupitoisilla hiilihydraateilla näyttäisi olevan tulehdusta estävää vaikutusta, eli sokeri ja valkojauhotuotteet kannattaa jättää vähemmälle ja korvata täysjyväviljavalmisteilla, jotta aterian jälkeinen insuliinivaste olisi maltillinen. Tällainen ruokavalio vähentää matala-asteista tulehdusta elimistössä ja pienentää sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Näiden vaikutusten kautta muistikin kiittää. (7)

Selittävinä ravintotekijöinä ruokavaliossa voivat olla esimerkiksi kuitu, fenoliset yhdisteet, omega-3-sarjan rasvahapot, linolihappo ja antioksidatiivisesti vaikuttavat ravintotekijät ja mahdollisesti magnesium. (7)

Ylipainoisella paras keino vähentää matala-asteista tulehdusta on laihdutus yllä olevat ravitsemussuuntaviivat mielessä pitäen (7). Tupakoinnin lopettaminen taas voi laskea tulehdusarvoja voimakkaasti jo muutamassa viikossa (6).

B12- vitamiinin puutos itsenäinen muistihäiriöiden aiheuttaja

B12-vitamiinin puute voi aiheuttaa erilaisia hermoston oireita, kuten muistin tai tunnon häiriöitä, anemiaa sekä pitkään jatkuneessa puutoksessa korjaantumattomia ääreishermoston vaurioita, jotka voivat olla kivuliaita. B12-vitamiinin puutoksesta kärsivät pääasiassa vegaani- tai kasvisruokavaliota noudattavat, yli 65-vuotiaat ja imeytymishäiriöistä kärsivät. (8, 9) B12-vitamiinista voit lukea tarkemmin aiemmasta blogiartikkelistamme B12-vitamiinilisä on ehdottoman tärkeä monille ikääntyville, vegaaneille ja vatsaongelmaisille!

Kalaöljyn omega-3-rasvahapot edistävät myös normaalia aivotoimintaa

Kalaöljy on ihanteellinen ravintolisä aivotoiminnalle ja siten muistillekin, koska se edistää myös sydän- ja verisuoniterveyttä – ja näillä kaikillahan on yhteys toisiinsa, niin kuin tässäkin artikkelissa on kuvattu. Kalaöljyn monista loistavista terveysvaikutuksista voit lukea lisää toisesta blogiartikkelistamme.

Kalaöljyn omega-3-rasvahapot sekä antioksidantit on myös mainittu muistisaurauksien Käypä Hoito -suosituksissa riskejä vähentävinä ravintoaineina (10).

Kaikki sellaiset elämäntavat, jotka kohentavat terveyttä yleisesti, ovat hyväksi myös aivoille ja muistille!

 

Asiantuntija

Kirsi Paananen
Terveystoimittaja

 

Lähteet:

1. Muistisairauksien yleisyys. Kansantaudit. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 21.1.2022. https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/muistisairaudet/muistisairauksien-yleisyys

2. Repo P. Alzheimerista odotetaan ilmastonmuutokseen verrattavaa ongelmaa: ”Huolissaan kannattaa olla vain niiden, joilla on aivot ja jotka haluavat elää pitkään”. Helsingin Sanomat. 10.7.2019. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006169427.html

3. Muistisairauksien riskitekijät. Kansantaudit. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Päivitetty 8.10.2020. https://thl.fi/fi/web/kansantaudit/muistisairaudet/muistisairauksien-riskitekijat

4. Albrecht D, Isenberg AL, Stradford J, et al. Associations between vascular function and tau PET are associated with global cognition and amyloid. J. Neurosci. 2020. doi:10.1523/JNEUROSCI.1230-20.2020

5. Cohut M. The role of inflammation in dementia may inform new treatments. Medical News Today. March 17, 2020. https://www.medicalnewstoday.com/articles/the-role-of-inflammation-in-dementia-may-suggest-new-treatments

6. Fight Inflammation. Harvard Medical School. https://www.health.harvard.edu/promotions/harvard-health-publications/fighting-inflammation

7. Uusitupa M., Schwab U. Ruokavalio ja lievä tulehdus. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 2014;130(16):1575-7 8. B12-vitamiinin tai foolihapon puutos (29.7.2019) https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00788

9. Freese ja Voutilainen. B12-vitamiini eli kobalamiini. Vitamiinit ja kivennäisaineet sekä muut ravinnon yhdisteet. Ravitsemustiede-kirja, s. 129-132. Toim. Aro, Mutanen, Uusitupa.

10. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Julkaistu 29.1.2021. https://www.kaypahoito.fi/hoi50044

Seuraava artikkeli Onko verenpaineesi koholla?

Jätä kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua

*Pakollinen kenttä