• Ilmainen toimitus kaikkiin yli 49 € tilauksiin!
10.12.2019

Terveyskaista – ylpeästi kotimainen kaista hyvinvointiin

Kotimaisen työn ja yrittäjyyden tukeminen on vielä aiempaakin arvokkaampaa viimeaikaisten tapahtumien ja maailman tilanteen vuoksi. Me Terveyskaistalla haluamme olla tekemässä osamme suomalaisen hyvinvoinnin hyväksi.

Suomessa valmistetut turvalliset terveystuotteet

Terveyskaistan tuotteet syntyvät ideoista, jotka yleensä kumpuavat tavallisten suomalaisten kysynnästä ja tieteellisistä tutkimuksista. Monesti markkinatilanteeseen vastataan tekemällä innovaatioita kuluttajien tarpeen mukaan. Tuotekehityksessä mukana on useita asiantuntijoita Terveyskaistalta, valmistajalta, raaka-ainetoimittajilta ja esimerkiksi tutkijatiimeistä.

Terveyskaistan ravintolisät tuotetaan eettisesti ja ekologisesti vain kotimaisissa tehtaissa. Tuotteiden laadunvalvonta on tarkkaa. Valvotuissa olosuhteissa valmistetut kapselit ja tabletit purkitetaan, etiketöidään ja pakataan lavoihin, joista ne siirtyvät varastoon odottamaan toimitusta. Kotimaisten jälleenmyyjien ja oman verkkokauppamme kautta Terveyskaistan tuotteet löytävät tiensä suomalaisten arkeen tukemaan hyvinvointia ja terveellistä elämää.

Kirjava ala asettaa haasteita

Lisäravinnealalla kahlataan monenlaisissa haasteissa. Niin kuluttajia kuin jälleenmyyjiä saattaa mietityttää tuotteiden vaikutusten ymmärtäminen, tuotevalikoiman laajuus ja niiden vaikea vertailu, alkuperän ja valmistusmaan jäljittäminen sekä ulkomaisten verkkokauppojen toimitusketjujen luotettavuus.

Teemme parhaamme hoitaaksemme toimintamme niin, että yrityksen tuotanto- ja toimitusketjussa edellä mainittuja haasteita ei pääse syntymään. Kaikki Terveyskaistan tuotteet valmistetaan ja kehitetään kotimaassa kotimaisten asiantuntijoiden kanssa. Tuotteet ovat myynnissä vain luotettavissa kanavissa, kuten terveyskaupoissa, tavarataloissa ja apteekeissa sekä omassa verkkokaupassamme.

Terveyskaistan historiaan mahtuu kymmeniä tuotelanseerauksia. Terveyskaistan ravintolisät ovat tulleet tutuksi maamme kaikissa kolkissa. Tunnustustakin on saatu – NivelTeho valittiin vuoden 2015 terveystuotteeksi ja terveystuotteita myyvä Life-ketju valitsi Terveyskaistan vuonna 2013 sekä 2017 vuoden tavarantoimittajaksi.

Kirkkain ajatuksemme on pysynyt samana vuodesta toiseen: Terveyskaista markkinoi aitoja, mutkattomia, rehellisiä, tarpeellisia, laadukkaita kotimaisia ravintolisiä suomalaisille nyt ja tulevaisuudessa.

Kotimaisen hyvinvoinnin asialla jo yli kymmenen vuotta

Terveyskaistan perustaja, toimitusjohtaja Mika Rantanen on koko aikuisikänsä ollut kiinnostunut terveydestä ja hyvinvoinnista. Työuransa alkupuolella kaupallisen koulutuksen saanut mies myi makkaraa eikä hänellä ollut lisäravinnealasta mitään kokemusta. Makkarat vaihtuivat ravintorikkaampiin tuotteisiin, kun hän 1990-luvun puolivälissä päätti mennä töihin yhteen Suomen suurimmista luontaistuotealan yrityksistä ja tutustui siellä ollessaan terveystuotteiden kirjavaan maailmaan.

Kokemusta ja näkemystä niin lisäravinteista kuin koko toimialasta karttui Rantaselle rutkasti 14 vuoden aikana. Sitten halu oman yritystoiminnan aloittamisesta kasvoi siihen pisteeseen, että hän päätti perustaa Terveyskaista Oy:n. Ensiaskeleensa Terveyskaista otti syyskuussa 2007, jolloin pääasiassa terveyskaupat myivät ravintolisiä, mutta myös apteekeista ja päivittäistavarakaupoista sai jonkin verran terveysvalmisteita.

Kotimaisuuden nimeen vannova toimitusjohtaja perusti Terveyskaistan markkinoimaan nimenomaan suomalaisille Suomessa valmistettuja laadukkaita tuotteita, koska tuohon maailman aikaan, ja toki vieläkin, tarjolla on vaihtelevan laatuisia ja ties missä valmistettuja terveysväittämillä myytäviä tuotteita.

Rantasen missiona on antaa suomalaisille mahdollisuus hoitaa terveyttä kotimaisilla tuotteilla ja voida hyvin.


Miksi kotimainen Avainlippu-tunnuksella varustettu lisäravinne on parempi valinta kuin ulkomailla valmistettu hieman huokeampi vitamiinipilleri? 


Nyt pääset ostamaan tuotteitamme terveytesi ja hyvinvointisi tueksi suoraan omasta verkkokaupastamme:

© 2020 Terveyskaista Oy